Tulipas eräästä keskustelusta mieleen eräs vanha Ylen juttu hifimiehestä, joka on käyttänyt täydellisen äänen metsästykseen lukemattomia tunteja, euroja, jopa ihmissuhteita. Joskus video nauratti, mutta nykyään pilkka osuu omaan nilkkaan.

Magic on kallis, suhteellisuudentajua vääristävä laji. “No jos yhden videopelin verran laitan tuohon rahaa”, ajattelin naiivisti aloittaessani peliä. Etenkin eternal-formaateilla on leimana pelivälineiden suhteeton markkina-arvo ja sitä kautta eksklusiivisuus ja tavoittamattomuus – vieraskielisesti ilmaistuna, barrier to entry tunnetaan korkeaksi. Mikä on oikeasti asian laita?

Highlanderin maailma on kiehtova ja kirjava. Löytyy eurooppalaista makua, kanadalaista, australialaista…mutta mikä niiden ero oikein on?

Artifactit ovat olleet Magicin kenties rikkinäisin korttityyppi, aina Black Lotusista Memory Jariin ja Skullclampiin. Voiko faksipohjainen strategia toimia ilman vihatuinta ja rakastetuinta bannilistan korttia, Tolarian Academya? Tarvitseeko pakkaan sijoittaa henkilöauton käsirahan verran Mishra’s Workshopin muodossa? Lähdin selvittämään itselleni viimeistä Suurta Tuntematonta. Whir of Invention Kun annoin highlanderille pikkusormen, kävi juuri kuten sanonta lupaa. Moni pelaaja…