Viime aikojen teema on ollut aikamatkailu. Dr. Who kyyditti meitä highlander-näkökulmasta melko olemattoman setin läpi, ja sitä ennen Wizards palautti meidät Eldrainen villiin luontoon. Tällä kertaa paluu kohdistuu 2018 julkaistun Ixalanin maisemiin The Lost Caverns of Ixalan -setin muodossa.
Kuten aina: katsaus ei ole kattava, vaan kohdistuu ensivilkaisulla mielenkiintoisiin kortteihin jotka todennäköisesti päätyvät omaan kokeiluuni tavalla tai toisella. Mukana ovat sekä pääsetti että Commander-sivujuonen kortit.
Aloitetaan tribal-linjalla (vai pitäisikö nyt sanoa kindred-linjalla?). Sydäntäni aina lämmittää nähdä paitsi tukea nykyisille kilpailukykyisille tribaleille, niin myös nouseville tähdille. Goblinit ovat olleet jo pitkään peliä nähnyt arkkityyppi aina monopunaisesta jundiin. Zoyowa Lava-Tonguen ja Stalactite Stalkerin lisäksi myös Broadside Bombardiers löytänee paikkansa useasta pakasta. Descend vaikuttaa mekaniikkana suht helposti käytettävältä, sillä permanentin saaminen gravelle mistä tahansa tapahtuu esimerkiksi fetcheillä tai Faithless Looting|DKAilla, tai miksei vaikka vastustajan Thoughtseize|LRWllä. Oleellista on myös huomata, ettei creaturen tarvitse olla pöydässä descendin tapahtuessa. Zoyowa on legendary (Karakas-psykoosi intensifies), mutta a) on kahden manan 2/2 deathtouchilla, ja b) kykenee tekemään jotain relevanttia peliintulovuorollaan. Stalker taas on suht usein yhden manan 2/2 menacella ja kasvupotentiaalilla – activated abilitystä on myös kiva huomata “activate only as a sorcery”-tekstin puute.
En ole tähän päivään asti kohdannut vampyyridekkiä henkilökohtaisesti, mutta tukea on lähimenneisyydessä tullut Markov Baronin muodossa, ja nyt myös oikeasti pelattavan (joskaan ei kovin pushatun) Clavileño, First of the Blessedin kautta. Kolmen manan 2/2 legendary ilman keywordeja ei ole itsessään erityisen mehevä, mutta kuten Zoyowa, tämäkin potentiaalisesti tekee asioita heti tullessaan pöytään. Muuta heikompaa vampire-tukea setissä tuovat Queen’s Bay Paladin sekä mielenkiintoinen Throne of the Grim Captain // The Grim Captain.
Merfolkit taas on bongattu viime vuoden Ylämaassa, mutta eipä juuri muuten. Pakka todennäköisesti kärsii samasta kuin mitä kuvailin Wilds of Eldrainen yhteydessä fairieistä: ekat 10-20 korttia ovat Hullbreacherin ja Emperor Mihail II:n kaltaisia eternal-bängereitä, mutta niiden jälkeen laatutaso laskee Mist-Cloaked Heraldin kaltaisten semipelattavien tienoille. Singer of Swift Rivers vaikuttaa ihan itsessään pelattavalta creaturelta: 3/2 flash joka ETB:llä suojelee toista kretua – eräänlainen Guardian of Faith. Setistä löytyy myös Tishana’s Tidebinderin kaltaisia vermeitä, jotka luultavasti näkevät tässä omassa nichessään peliä.
Erillisenä nostona on Cenote Scout. Yhden manan 1/1 joka joskus nostaa kortin ja joskus on 2/2 surveil 1:llä on hyvin kiinnostava optio ykkösdroppia etsiville pakoille. Yleensähän basegreenin ekan vuoron peluu on joko manatonttu tai Hexdrinker, joiden jälkeen laatu tippuu Elvish Reclaimerin kaltaisiin roolipelaajiin ja Skyshroud Eliten tapaisiin männävuosien tähtiin. Kyseessä on epäilemättä yksi UG-pohjaisten merfolk-pakkojen parhaista ykkösdropeista, mutta myös itsessään pelattava valuecreature.
Spiritit ja niitä sivuten UW-pohjaiset lenturit ovat myös olleet jo pitkään fringepelattava arkkityyppi. Kolme manaa on pakassa kuin pakassa kenties kaikista kilpailluin slotti, joten olen tavallisesti sen suhteen yhtä varovainen kuin legendaryjen jotka eivät tee mitään tullessaan peliin. Abuelo, Ancestral Echo siis syyllistyy jo kättelyssä pariinkin syntiin. Ward 2 on kuitenkin oikein mainio lisäteksti ja käytännössä antaa protectionin Karakasilta, ja bounceability tuo lisämaustetta paitsi spiritteihin niin myös UW-pohjaisiin blinkkipakkoihin (jollaista olen itsekin viime päivinä koeajanut). Blinkkejä on kahta eri makua: osa kirjaimellisesti blinkkaa eli palauttaa kohteen saman tien pöytään, osa taas tuo kohteen takaisin vasta seuraavassa endissä. Abuelo edustaa jälkimmäistä. Se siis suojelee yksittäisiä kretuja esimerkiksi massapoistolta, mutta toisaalta ETB-efektien hyväksikäyttö on kankeampaa. Puolensa ja puolensa. Abuelo istuu monessa pakassa moneen rooliin, mutta ei tee mitään niistä erityisen hyvin, ja minkä tahansa aspektin parantaminen tekisi siitä paljon mieluisamman pelattavan, olisi se sitten 2:n mana cost, flash, tai ihan vaan activated abilityn halvempi hinta. Nykyisellään pidän Abuelon mieluusti mielessä, mutta se todennäköisesti tulee varsin usein olemaan se kuuluisa 101. kortti.
Aiemman Clavileñon ohella vampyyrikonkistadoriteemaa jatkaa Bartolomé del Presidio. Nostan Bartin kuitenkin esille vampyyriteeman ulkopuolella: “sacrifice a(nother) creature” on mielenkiintoinen teksti. Klassinen näiden abilityjen hyväksikäyttäjä on Protean Hulk -pohjainen kretukombottelu joka nojaa vahvasti ilmaiseen sacrifice-efektiin, joista creaturet ovat yleensä helpoiten tutoroitavissa. Cartel Aristocrat, Viscera Seer, ja Carrion Feeder ovat olleet pakan luottopakit jo vuosien ajan – kahdessa jälkimmäisessä on huomioitava myös kyky syödä itsensä, joka nousee relevantiksi yllättävän usein. Niiden lisäksi vaihtoehdot ovat olleet esimerkiksi Green Sun’s Zenith|MBS -tutoroitava Varolz, the Scar-Striped ja punaisen splashin vaativa Falkenrath Aristocrat, sekä kahdesta manasta löytyvät nykyään pelikelvottomat Bloodthrone Vampiren kaltaiset creaturet sekä aktivointiin manaa vaativat outletit kuten Ayli, Eternal Pilgrim. Bart siis tuo houkuttelevan kakkosketjun option paitsi Hulk- ja Aristocrat-pakkoihin, niin myös Atogmaisen tekstin siitä kiinnostuneille breweille.
Laadukkaat kahden manan siniset evaasiocreaturet ovat tulleet viime vuosina tutuiksi Ledger Shredderin, Mercurial Spelldancerin, ja Faerie Mastermindin kautta. Liigaan liittyy Malcolm, Alluring Scoundrel, jonka suurimmat häpeät ovat supertyyppi legendary sekä typerä nimi. Niistä huolimatta kahden manan lentävä ja flashaava 2/1 joka useimmiten loottaa hyökätessään on hyvin pushattua teknologiaa itsessään, mutta maustettu vielä ihan realistisesti saavutettavalla ilmaiscastitriggerillä. Ability olisi ymmärrettävällä tasolla mikäli juuri nostettavan kortin saisi castata ilmaiseksi, mutta discardattavan kortin castaaminen vieläpä ilman mitään korttityyppi-, mana-, tai exile-klausuulia on jopa hieman härskiä. Realistisesti legendaarinen 2/1 lienee helposti vastattavissa ennen siihen pisteeseen pääsyä, mutta evaasion ja värille ominaisen protectionin ansiosta Malcolmin super saiyan -moodi vaikuttaa realistiselta saavutettavalta.
Protectionista puheenollen, monessa setissä löytyy nykyään jokin puolipelattavan oloinen kolmen manan counteri. Teema alkoi joskus Whirlwind Denialin ja Disallow‘n aikoihin ja jatkuu tähän päivään. Onneksemme teema “tehdään vähän parempi Cancel” on muuttunut muotoon “tehdään modaalispelli”. Onko Confounding Riddle riittävän hyvä nähdäkseen peliä? Impulse on hyvä kortti – etenkin kun loput kortit menevät gravelle eivätkä pakkaan – ja Convolute on hyvin lähelle epäkonditionaalinen counteri. Entiseen aikaan tämä kortti oli Supreme Will, joka näki hetken peliä mutta putosi nopeasti kartalta. Arvostan tätä pientä mutta merkityksellistä pushia. Näen itseni paljon todennäköisemmin castaamassa tämän kuin edellisessä settikatsauksessa olleen Reverse the Polarityn, vaikka se ei vielä tarkoita paljoa.
“Strictly better” on yksi Magicin ikiaikaisista meemeistä. Harva kortti on “suoraan parempi” kuin jokin hyvin samankaltainen vanhempi kortti: Recruitment Officer ei ole suoraan parempi kuin Elite Vanguard, sillä voinhan haluta pelata Muraganda Petroglyphsiä. Keskustelu on siis yleensä lähinnä teoriatasolle jäävää hupailua. Molten Collapse on kuitenkin siitä harvinainen kortti, että se on strictly better kuin jo nykyisellään formaatissa suht paljon pelattu kortti, tässä tapauksessa Dreadbore. Dreadbore on usein väreissään kortti joka lisätään kun tarvitaan vielä 1 poisto lisää. Molten Collapse onkin useimmiten Dreadbore, mutta kakkosmoodille hyvin relevantteja kohteita ovat esimerkiksi Shadowspear, Fastbond|3ED, Portable Hole, tai miksei vaikkapa Mox Diamond|STH. Kuten aiempana kuulutettua, descend on suht helppo saavutettava, joten 2-for-1 on Molten Collapselle harvinaisempi muttei täysin utopistinen mahdollisuus.
Bitter Triumphin ilmiselvin vertailukohde on Bone Shards. Edes yhdellä manalla Bone Shards ei ole nähnyt reanimatorissa peliä alkuinnostuksen jälkeen ja on omasta mielestänikin esimerkki kortista, jonka teksti on parempi kuin reaalivaikutus peliin. Toinen verrokki voisi olla Baleful Mastery, jonka olen ihan viime aikoinakin laittanut pakkaan. Bitter Triumphin salaisuus on verrokkien hyvien puolien yhdistäminen ja downsiden tasapainoittaminen: jos tarvitset discard outletin, tästä löytyy. Josset, niin kolme lifeä epäkonditionaalisesta creature/walkkeripoistosta on varsin hyvä diili – olen myös viimeisen kuukauden aikana castannut Infernal Graspin. Näiden lisäksi kortti on vieläpä instant, joka Baleful Masteryn kohdalla usein vaikutti ratkaisevalta tekijältä. Bitter Triumphilla on siis monta kotia: mustat pakat jotka haluavat vielä jonkin B-tierin poiston, sekä reanimatorin kaltaiset pakat, joiden ajoittain tarvitsee poistaa ongelma ja joskus discardata kortti.
Reanimator on mainettaan dynaamisempi pakka. Klassinen tapa on discardata vaikkapa Careful Studylla Griselbrandin kaltainen iso möhkö ja tuoda se takaisin Reanimatentapaisella. Se siis käytännössä on A+B+C-kombodekki, joka ei siinä muodossaan toimi ilman jokaista osaansa. Nykyisellään uudet tehokkaammat kortit ovat jättäneet jälkensä: Troll of Khazad-dûm on sekä hyvä uhka että discardi samassa kortissa, sekä kuudella manalla on realistinen hardcastattava loppupelissä, aivan kuten Grave Titan on ollut jo pitkään. Toisaalta jotkin versiot pakasta ovat myös kiinnostuneita pelaamaan perinteisempää creaturestrategiaa reanimoinnin ohella lisäämällä valikoimaansa esimerkiksi Dreadhorde Arcanistin, Dragon’s Rage Channelerin, ja Murktide Regentin kaltaisia beatereita jotka kuitenkin tukevat strategiaa. Näiden suuntien risteyskohdasta löytyykin nykymallinen grixis-väreissä toimiva reanimator: hardcastattavia kortteja jotka toimivat jossain perinteisen A+B+C-kaavan rajamailla. Trumpeting Carnosaur on juuri tätä. Kuuden manan 7/6 trampella on itsessään ihan hyväksyttävä tulos, mutta siihen yhdistettynä vielä varsin hyvä channel-efekti ja sitä kautta “ilmainen” discardi ja kaiken kukkuraksi hyvä ETB-efekti tekevät Carnosaurista hyvän lisäyksen punaiseen reanimatoriin. Discover-mekaniikkahan on käytännössä kuin cascade: “Discover N” tarkoittaa korttien paljastamista pakan päältä kunnes vastaan tulee N:n maksava tai halvempi spelli, jonka voi joko castata ilmaiseksi tai laittaa käteen loppujen paljastettujen mennessä pakan pohjalle. Se siis kiertää kaksi cascaden merkittävintä heikkoutta: discover voi toimia paitsi cast- niin myös ETB-triggerinä (joka on reanimatorille hyvin oleellista), ja esimerkiksi Counterspelliin osuessa kortin voi ottaa käteen sen sijaan että koko triggeri menee täysin hukkaan.
Explorer’s Cache ei ole hyvä kortti enkä todennäköisesti tule koskaan castaamaan sitä. Se kuitenkin tukee suoraan +1/+1-counteristrategiaa, jota hiljattain brewasimme Discordissa. Agatha’s Soul Cauldron on yksi viime settien mausteisimmista korteista, jonka ympärillä brewaaminen (pun intended) kutkuttelee. Strategiaa on vaikeampi tukea highlanderissa verrattuna esimerkiksi moderniin tai legacyyn, sillä 4/60 on paljon suurempi suhdeluku kuin 1/100. Kuten aiemmin mainitsin tribaalien kohdalla, niin otan aina mielenkiinnolla vastaan tämänlaisia fringearkkityyppien avainkortteja. Odotan unohtavani Explorer’s Cachen toistaisseksi, mutta löytäväni sen vuoden-parin päästä Scryfall-haulla etsiessäni counteridekkiin tärkeimpiä männävuosien kortteja.
Cavet ovat tämän setin gatet tai desertit, eli uusi land type johon nojata setin sisäisissä mekaniikoissa. Mekaniikan vaikutukset highlanderissa ovat pienet, joten sitä liputtavien ländien tuleekin pärjätä omilla meriiteillään. Echoing Deeps kaikuu samasta syvänteestä kuin Vesuva, jonka muistan nähneeni listoilla viimeksi joskus 2017 aikoihin Scapeshiftin ollessa kukkeimmillaan. Echoing Deeps antaa manaa itsessään, ja lisäksi graveyard yleensä tarjoaa parempia mahdollisuuksia kopioinnille kuin battlefield – etenkin kopioinnin osuessa myös vastustajan graven ländeihin, vähän kuin Restoren juju konsanaan. Nokkelimmat ovat askarrelleet jo erilaisia paketteja Deepsin ja Realms Unchartedin ympärille – haikussa tuoreeltaan unbannattu Gifts Ungiven auttaa asiaa – mutta näille korteille tyypillinen ETB tapped on huomattava mollinuotti. Huomionarvoista toki on se “piilomoodi”, että Deepsillä kopiointi on may ja ETB tapped on siihen kytköksissä, eli sen voi aina pelata peliin pystyssä tulevana, väritöntä tuottavana luolana. Echoing Deeps ei löytäne tietään kovin moneen pakkaan, mutta tarjoaa uuden ja mielenkiintoisen työkalun…
…ja esoteeristen efektien luova käyttö onkin mielestäni formaatin suola. Chimil, the Inner Sun rinnastuu omassa mielessäni Bolas’s Citadelin ja Azor’s Gateway‘n tapaisiin herkkuihin, eli kortteihin joilla ei välttämättä ole mitään suoraa synergiaa muuhun pakkaan ja jotka sattuvat vaan tekemään siistejä juttuja. Chimil on vahva efekti, mutta juuri arvaamattomuus ja tietty kaaosefektimäisyys tekevät kortista kilpailullisessa kontekstissa heikon, mutta maukkaudessa ykköstieriläisen. En ole varma mihin pakkaan yrittäisin tätä laittaa, mutta kortin pet card factor on epäilemättä korkea.
Tarrian’s Soulcleaver ei ole yhtä jännittävä artifact. Yhden manan ja kakkosen equipin hinnoilla se vertautunee helpoiten Shadowspeariin, joka on parempi kortti. Soulcleaver ei itsessään anna kuin vigilancen, joka tosin on mielestäni aliarvostettu keyword. Muiden bonusten eteen sen sijaan täytyy tehdä vähän töitä, mutta temaattinen vertaus aiempiin Bartolomé del Presidioon ja Explorer’s Cacheen on selkeä, ja Soulcleaver saattaa olla pelikelpoinen Urza’s Saga -kohde juuri aristocrat- ja counterteemoilla flirttailevissa pakoissa. Pienehkö efekti mutta mielenkiintoiset mahdollisuudet saattavat kontekstuaalisesti tuottaa tekstiään paremman kortin.
Vihreä poisto on huonoa. Vihreä korttietu on myös melko huonoa. Ne yhdistämällä saamme Contest of Clawsin, huonon poiston joka joskus tarjoaa huonoa korttietua. Vihreällä vaan ei ole kauheasti mistään mistä valita, vaan monovärissä pakka pelaa nykyiselläänkin Ram Through‘n ja Inscription of Abundancen kaltaisia, öh, ikivihreitä poistoja. Korttiedussa taas on pudottu melko alas Sylvan Libraryn ajoilta. Monovihreän stompyn ystävänä nämä ovat ongelmia joita joudun aika ajoin ratkaisemaan, ja totta puhuen kaikista heikkouksistaan huolimatta Contest ei vaikuta yhtään pöllömmältä pakassa. Oleellisin parannus vihreään poistoon onkin fightin unohtaminen, sillä huonon poiston altistaminen 1-for-2:lle on suorastaan suolaa haavoihin. Contest of Claws ei ole samanlainen linkkuveitsi kuin myös vastikään saapunut Legolas’s Quick Reflexes, mutta se on efekti jota tarvitseva pakka todellakin tarvitsee.
Tänään opin: keskiajan Ranskassa senesalkki oli kuninkaallinen oikeusvirkamies, joka vastasi eteläisten maakuntien hallinnollisista asioista. Inti, Seneschal of the Sun edustaa tämän setin RDW-vahvistusta. Kahden manan 2/2 ei tavoita pakan minimiä, eikä satunnainen rummage erityisesti auta asiaa. Lisäpumpun ja tramplen antaminen puristaa kuitenkin creatureista vähän lisämehua ulos, sillä yksi RDW:n sisäänrakennetuista heikkouksista onkin pikkukretujen jääminen midrangemörssäreiden jalkoihin suht nopeasti. RDW:llä toki tässä tarkoitan punapohjaisia hyperaggroja yleisesti. Näillä kahden manan valuetyypeillä ei ole historiallisesti kovin hyvää menestystä, joten en usko Intin jaksavan alkukiinnostusta pidempään – Feldon, Ronom Excavator koki aikanaan hyvää hypeä, mutta on käytännössä osoittautunut divaripelaajaksi. Joskus sitä kuitenkin on näinkin kohdalla osuttava, joten olen mielelläni myös väärässä!
Kokonaisuudessaan setti vaikuttaa hyvältä. Mitään älyttömyyksiä ensiselaus ei löydä, vaan sitäkin enemmän pieniä suorittajia niitä tarvitseviin arkkityyppeihin. Molten Collapse on helppo lisäys formaattiin ihan vaan olemalla parempi Dreadbore, ja muilta osin oletan lähitulevaisuudessa törmääväni ainakin Malcolm, Alluring Scoundreliin ja luultavasti myös Cenote Scoutiin, goblineissa pelattavat goblinit poislukien. Henkilökohtaisesti odotan innolla ensimmäistä resolvannutta Chimil, the Inner Suniani.
Lisämateriaalia
North 100 (Canadian Highlander) Set Review, Part 1
North 100 (Canadian Highlander) Set Review, Part 2
JudgeCast #308: Lost Caverns of Ixalan Release Notes
Leave a Reply