Formaatin hinta

Magic on kallis, suhteellisuudentajua vääristävä laji. “No jos yhden videopelin verran laitan tuohon rahaa”, ajattelin naiivisti aloittaessani peliä. Etenkin eternal-formaateilla on leimana pelivälineiden suhteeton markkina-arvo ja sitä kautta eksklusiivisuus ja tavoittamattomuus – vieraskielisesti ilmaistuna, barrier to entry tunnetaan korkeaksi. Mikä on oikeasti asian laita?

Lautasellinen perunaa

Jokaisesta formaatista löytyy omat hienot, voimakkaat, ja useimmiten myös hintavat headlinerit. Endurance! Force of Will! Sheoldred, the Apocalypse! Kortit ovat voimakkaita ja myös haikussa pelattuja, mutta kuten valtakunnallinen lautasmalli on meille opettanut, suurin osa kokonaisuudesta on ihan tavallista kukkakaalia ja perunaa.

Mistä pakat siis enimmäkseen koostuvat? Alla viime syksyn Ylämaa-turnauksen 51 pelatuinta korttia, poislukien fetchit, dualit, ja basic landit. Dekkiotanta on 37. Meta luonnollisesti hiukan värittää tuloksia, sillä esimerkiksi Omnath, Locus of Creationia pelannee huomattava osa väreissä olevista dekeistä – niitä vaan ei ollut määrällisesti kovin montaa – mutta otoksesta selvinnee jonkinlainen trendi.

Korteista suurin osa ovat pieniä mutta tärkeitä formaatin vakiopalasia, joiden kustannusvaikutus on matala. Kirjoitushetkellä noin puolet listan korteista maksavat alle euron. Yli 20 euroa maksavia kortteja löytyy vain kourallinen: Wasteland, Karakas, Boseiju, Urza’s Saga, Mana Drain, Sylvan Library, Fury, Force of Will, ja Ragavan. Viimeisenä mainitut kaksi ovatkin listan kalleimmat kortit noin 60 euron hintalapuilla.

Joskus ero kalliin ja halvan korttiefektin välillä on myös pieni. Mana Drain on hyvin usein pelkkä Counterspell, ja Force of Will tekee jotain ihan vain olemalla olemassa – lukuisat kerrat vastustajani on yrittänyt pelata sen ympäri, vaikka sininen pakkani ei ole pelannut koko korttia. Jos siis haluat lisätä pakkaasi mausteen sinistä, ei se oikeasti vaadi paljoa Brainstorm–Ponder–Preordainia ja suosikkisplashikorttejasi enempää.

Modernit mestarit

Palataan aiempaan pelattujen korttien listaan. Suurta osaa korteista yhdistää myös tuoreus. Olen monta kertaa sanonut – ja tulen ihan tässäkin kirjoituksessa sanomaan – että WotC printaa jatkuvasti parempia kortteja, hyvässä ja pahassa. Vaikka esimerkiksi Ragavan, Fury, ja Boseiju ovat kalliita kortteja, niissä on verrattaen hyvä saatavuus, ja niitä löytyy korkealla todennäköisyydellä esimerkiksi moderniin vihkiytyneiden velhojen loitsukirjoista. Uusilla hyvillä korteilla on myös kaksi todennäköistä kohtaloa. Joko ne tulevat bannatuksi jossain formaatissa, jolloin hinta laskee, tai sitten ne reprintataan, jolloin hinta laskee. Kääntöpuolena on ihan sama ilmiö, sillä muissa formaateissa pelattavien käyttisten hinta voi nousta yllättävästi ja korkeaksi, kuten esimerkiksi juuri Furylla kävi.

Itse tavallisesti skannailen uusien settien spoilereista jo valmiiksi mahdolliset haikkukäyttikset (ks. March of the Machinea koskeva juttuni!), joiden hintaa lähden seurailemaan. Yleensä kaikkien paitsi ylihypetettyjen korttien hinta on alimmillaan releasen tienoilla, jolloin sekä kotimaisten korttikauppojen että kavereiden korttikansioiden valikoimat pursuavat näitä käyttiksiä. Haikku on myös hauska eläin siinä, että jokin commonina printattu pikkuinstantti voi olla paljon jännittävämpi kuin mikään mieletön planeswalkeri tai legendary creature.

Kielletty hedelmä

Reserved list on värittänyt Magic-keskustelua syntymästään asti. Reprinttejä estävän politiikan on tunnettu nostavan pelin hintaa, kun näennäisesti keräilijöitä suojeleva säännöstö pitää joidenkin vahvojen korttien määrän pienenä, eli hinnan korkeana. En ota sen enempää kantaa listan perusteltavuuteen tai laajempiin vaikutuksiin, mutta reaalivaikutus haikkuun on kenties pelättyä pienempi.

Ylämaa-listasta selviää hieno yksityiskohta: dualeita lukuunottamatta pelatuimmissa korteissa ei ole yhtäkään reserved listin korttia. Itseasiassa ensimmäinen ei-duali listalla on Humility, joka löytyi kolmesta dekistä (n=37). Tämä käy järkeen, koska reserved listin kortit jakautuvat haikun suhteen neljään kategoriaan:

1. Dualit (Tropical Island, Plateau, Taiga…)
2. Fringepelattavat (Earthcraft, Timetwister, City of Traitors…)
3. Rikkinäiset, haikussa bannatut kortit (Ancestral Recall, Time Vault, Black Lotus…)
4. Pelikelvoton jörssi (Urza’s Miter, Sedge Troll, Thelon’s Curse, oikeastaan 90% koko reserved lististä)

Tässä vielä linkki visuaaliseen Scryfall-hakuun reserved listin korteista, joka helpottanee selailua. Kohdat 3 ja 4 eivät ole formaatin kohdalla relevantteja huolia, joten keskittykäämme kahteen ensimmäiseen.

Parempaa manaa

Magic on yleensä silloin kivointa, kun pääsee pelaamaan korttejaan. Korttien pelaaminen taas yleensä tapahtuu manalla. Lyhyen matikan insinöörinä voisin siis nopeasti laskea, että hyvällä manabasella on yleensä kivempaa. Huono uutinen on, että sillä hyvällä manabasella on korkea hinta. Hyvä uutinen on, että kuten monen muunkin reserved listin kortin, dualienkin tarve on jatkuvasti pienempi.

Analysoidaan aiemman listaukseni ykköskohtaa. Numeroita tiskiin: paljonko dualit ja fetchit maksavat? Hinnat otettu kirjoitushetkellä MCM:n trendistä, pyöristettynä lähimpään euroon.

Muutama tärkeä huomio. Ensinnäkin, dualit ovat ihan helvetin kalliita. Toisennakin, fetchit ovat suhteellisen edullisia (kuten sanottua, Magic hämärtää suhteellisuudentajua). Kolmantena, fetchien repritit laskevat hintaa ainakin hetkellisesti suht runsaasti: Khans of Tarkirin viisikko ovat tässä vaiheessa erottuvasti Modern Horizons 2:n reprinttejä kalliimpia. Shock landien (esim. Watery Grave) hinnat seilaavat fetchien alapuolella. Annanpa lisää hyviä uutisia: fetchit ovat parempia kortteja kuin dualit.

Siinä missä Volcanic Island antaa aina vain sitä sinistä tai punaista manaa kummempia kyselemättä, Scalding Tarn voi hakea pöytään tarpeen mukaan Stomping Groundin, Spara’s Headquartersin, tai vaikka Mystic Sanctuaryn. Kaiken lisäksi se tarjoaa ilmaisen pakan sekoittamisen, joka on yksi Magicin voimakkaimmista mekaniikoista – ja samalla aihe vaikka omaan kirjaansa. Kysymykseen “por que no los dos – why not both?” ei voi rehellisesti vastata kuin kyllä, jos pystyy pelaamaan sekä kaikkia sopivia dualeita että fetchejä, niin se kannattaa. WotC on kuitenkin jatkuvasti muiden korttityyppien tavoin printannut parempia ja parempia landeja kaiken maailman shockien ja triomien muodossa – tämä vuorostaan parantaa myös fetchejä jatkuvasti. Dualittomuuden ei kannata antaa estää pelaamasta haluamiaan värejä.

Manabasekeskustelun ei myöskään kannata antaa pyöriä liikaa nimenomaan dualien ympärillä, ovathan ne esimerkiksi kolmivärisissä pakoissa vain kolme ländiä. Formaatissa on aina ollut eräänlainen tasapaino ahneiden manabasejen ja akselin Back to Basics–Blood Moon–Price of Progress välillä. Lähes kaikki pakat myös pelaavat Wastelandia, joka onkin syyllinen lukemattomien pelien ennenaikaiseen päättymiseen. Sillä dualeille löytyy paljon kelvokkaita korvaajia, kannattaakin omasta mielestäni keskittyä hedelmällisempiin keloihin: kuinka paljon basiceja voin pelata? Mitä utility ländejä tarvitsen? Jos yhden dualin hinnalla saa rakennettua toimivan manabasen aina kaikkia fetchejä, Wastelandia, Karakasia, Otawara, Soaring Cityä sun muita myöten, niin valinta ei mielestäni ole erityisen täpärä. Pelatkaa niitä basiceja.

Elämää reunalla

Listan kakkoskohtaan eli jossain dekeissä tai metoissa pelattavat rahakortit sisältyy esimerkiksi yksittäisiä, spesifejä kombopaloja (Helm of Obedience, Academy Rector, Aluren), tehokkaita mutta hyvin tilannekohtaisia efektejä (Moat, Eureka, Serra’s Sanctum), sekä formaatissa paljon pelattuja mutta vain tiettyihin arkkityyppeihin rajattuja kortteja (Gaea’s Cradle, Intuition, Mox Diamond).

Arkkityyppejä määritteleviä kortteja ei ole montaa. Yksi pitkäaikainen suosikkiesimerkkidekkini on High Tide. Dekki pelaa suhteellisen edullista listaa, usein joko ihan monosinisenä tai pienellä vihreän tai punaisen splashilla. Listojen keskellä kuitenkin sojoittavat Timetwister ja Candelabra of Tawnos, jotka kaksistaan ovat usean haikkudekin hintaisia. High Tidea voi pelata ilman kumpaakin, mutta pakka kärsii nopeudessa, eikä täten ole yhtä kilpailukykyinen kuin optimoitu lista. Toisaalta kumpikaan kortti ei näe paljoa peliä High Tiden ulkopuolella, joten High Tide jää usein pakkana vain niille jotka joko jo omistavat kyseiset kortit, löytävät niille käyttöä tai keräilytarvetta haikun ulkopuolelta, tai pelaavat edullisempaa listaa.

Osa korteista taas ehkä tuntuvat pakoissa oleellisilta, mutta eivät välttämättä ole sitä. Moni reanimator-pakka ei enää pelaa Bazaar of Baghdadia nimenomaan pelillisistä syistä, ei korttisaatavuuksellisista. Olen aiemmin kirjoittanut oman mielipidetekstini Mishra’s Workshopin asemasta nykyisissä artifact-pakoissa. Singleton-formaatti vaikuttaa ilmiöön myönteisesti, sillä vaikka Gaea’s Cradle olisikin pakassa tautisen hyvä, on se silti vain yksi sadasta, ja kortin poissaolo vapauttaa pakkalistaan lisäkaistaa mehukkaille vehkeille, kun usein myös yksinomaan Cradlea tukevat Crop Rotation ja Sylvan Scrying jäävät pois. Cradlessa on myös se surullisen yleinen moodi, ettei se yksistään tuota manaa.

Omistamisen ilo

Magic on täynnä neurooseja ja mentaaliblokkeja, tai ehkä se olen sittenkin vain minä. Yksi yleinen ja ongelmallinen ajatusketjuni on “haluaisin pelata tätä dekkiä” -> “tarvitsen siihen tämän kalliimmanpuoleisen niche-kortin” -> “pakka ei toimi ilman sitä, ja haluan omistaa pelaamani kortit”. Klonkkumaisesti olen tämän kautta haalinut kansioni täyteen kaikkea uskomatonta kuraa, josta isoa osaa olen pelannut sen kerran-pari kunnes huomasin koko pakan olleen huono idea. Olen kuitenkin ihmistyyppiä, jolle on tärkeää omistaa lainaamisen sijaan. Olen sitä kautta myös sitä ihmistyyppiä, jolle Magic on keskivertoa kalliimpi harrastus. Highlander on yhteisövetoinen formaatti. Ihmiset lähtökohtaisesti haluavat suorittamisen sijaan pitää hauskaa, ja henki pelaajien kesken on keskimäärin lämmin. Tämän seurauksena kortteja ja jopa kokonaisia pakkoja saa helposti lainaan, jos oma saatavuus on tiettyyn pisteeseen rajoittunutta. Eräskin paikallinen pelaaja pääsi formaattiin mukaan kasaamalla kokoelmastaan suhteellisen hyvän dekin ja lainaamalla siihen kymmenisen korttia aina peleille päästessä. Monesta paikallisskenestä löytynee myös pelaajia lainaamaan ihan kokonaisen haikkudekinkin pelaajille, joita kiinnostaa päästä kokeilemaan formaattia. Prosessista puuttuu kieltämättä tietty autonomia, mutta ensiaskeleena kurkkaus paikalliseen skeneen ja ihmisiin tutustuminen avaa ovia pidemmälle.

Printteri laulamaan

Proxyillä pelaaminen on yleistä MTG:ssä juuri joidenkin korttien poskettomien hintojen vuoksi. Lähtökohtaisesti pelaajat haluavat pelata peliä (duh), ja jos se tarkoittaa proxyjen käyttämistä peliporukassa, niin näinhän se sitten on. En ole highlander-skenessä törmännyt keneenkään, joka suoranaisesti vastustaisi proxyjen käyttöä – kunhan ne ovat selvästi luettavissa ja näin poispäin. Suurempien turnausten kannalta proxyissä on tietty politiikkaongelma, sillä vaikka proxyistä olisi tehty kuinka rigidi säännöstö turnaukseen, niihin liittyvät ongelmatilanteet ovat aina kiusallisia ratkottavia. Tämä ei ole este niinkään kuin hidaste. Suurempi este järjestäytyneeseen proxypelaamiseen löytyy mistäs muualta kuin WotCista.

Olen itse ollut järjestämässä turnauksia Turussa ja pääkaupunkiseudulla, ja valitettava totuus on, että pelejä on suuressa määrin hankala järjestää muualla kuin pelikaupoilla, ja lähes poikkeuksetta se tarkoittaa turnausten sanktiointia. Sanktiointi vuorostaan johtaa siihen, että proxyjä ei saa käyttää. Vastalahjana pelikauppa kohentaa statustaan Wizardsin silmissä ja lahjoo pelaajia turnauspalkinnoilla. Turnauksia järjestäneet myös tietänevät, että sopivia paikkoja turnausten järjestämiseen ei ole loputtomasti. Kaikki on tasapainottelua ja kompromisseja, ja proxypolitiikka on usein helpoin paikka karsia.

Jos kuitenkin proxyt ovat avainkysymys formaatin pelaamisen kannalta, niin lämpimästi suosittelen selvittämään paikalliset peliporukat ja sopimaan esimerkiksi vapaamuotoisia pubipelailuja. Kuten mainittua, en voi kuvitella proxyjen olevan mikään ongelma, kunhan asiasta mainitsee etukäteen.

Anekdootteja

Omasta haikkutaipaleeni alusta on jo sen verran aikaa, että muistikuvat ovat kirkkaimmillaankin hämäriä. Siihen aikaan hankkimani dualit sun muut staplet olivat myös huomattavasti armollisemman hintaisia kuin nykyään. Siksi päätin kysellä ihmisiltä, jotka ovat aloittaneet formaatin ihmismuistiin mahtuen.

Barrier to entry oli isoin osin itse päässä kehitetty, ja kun näki gameplaytä formaatista niin tajusi, että voin tulla pelaamaan monoväristä pakkaa korteilla mitkä omistan Modernin ja EDH:n kautta.

Olin pelannut vuosituhannen taitteessa, ja haikku oli helppo eternal-formaatti päästä pelaamaan vanhemmilla korteilla 1-vs-1 kun palasin mätkyn pariin. Leka tuntui silloin liian nopealta ja isommalta muutokselta.

Kokosin haikkuun goblinit ja sit vähän perjantaikaljoissa ostin Badlandsin ja Taigan.

I started by converting a commander deck of the same colours, which gave the mana base. I then just took what I had out of my collection from playing a lot of limited and traded/bought things over time for the deck (Gruul Ramp, morphing to Cradlehoof over time).

I started building 4C decks with shocklands. Then someone I played with turned a bunch of commander cards into a Badlands, and I started thinking about that and went to work turning commander cards to duals.

I’ve been playing Magic since I was a kid, around OG Innistrad. As I got more into the game I would start playing drafts at my store to build up a collection. Eventually trading into Modern Storm without fetches. Then KTK came out and I ended up with 4 Deltas and Strands, so from there I would save up credit from events to build a real Modern deck and trade out anything extra I didn’t need. Eventually I hit a point I didn’t need to trade as much and began acquiring staples.

Ensimmäisessä kommentissa muuten viitataan tämän sivuston YouTube-kanavaan. Videointi on hetken aikaa ollut paussilla oman paikkakunnanvaihdoksen sun muun säädön vuoksi, mutta sisällöntuotannon olisi tarkoitus jatkua. Kanavan yksi idea onkin ollut näyttää formaatista otsikkotasolla kiinnostuneille, ettei pakkojen taso tai pelaamisen kynnys oikeasti ole kovin korkea.

Kuten vastauksista selvinnee, EDH ja muut eternal-formaatit ovat oiva porttihuume haikun pariin. Jos oletkin kiinnostunut katsomaan millaisen haikkudekin kokoelmastasi saisi aikaan, #highlander-kanava MtgSuomen Discord-serverillä on ehdottomasti oikea, lämminhenkinen paikka päästä alkuun!