Kuten eräs viisas skotti joskus sanoi, “never stop the madness ja kohta vedetään taas”. Tätä mentaliteettia noudattaa myös WotC lanseeraamallaan Neverending Spoiler Seasonilla, joka vastikään toi meille uusimman kappaleen Elesh Nornin ja kumppanien seikkailuista.
En aio luoda tässä mitään sen suurempaa läpileikkausta. Joka setin tullessa koostan itselleni ostoslistan mahdollisesti highlanderia koskevista uusista kupongeista, jonka pohjalta tämäkin lista on koostettu. Lista ei varmastikaan ole täydellinen johtuen “hyvän kortin” suht subjektiivisesta luonteesta, sekä omista mieltymyksistäni. Voitte osoittaa lyhytnäköisyyden ja tyhmyyteni kommenteissa.
Tässä kohtaa kannattanee tietää palava rakkauteni [mtg_card]Academy Rector[/mtg_card]ia kohtaan. Olen kautta aikojen tiirannut erilaisia [mtg_card]Oblivion Ring[/mtg_card]-variantteja suht tarkalla silmällä, enkä nytkään poikkea tavastani. Erilaisiin Rector-toolboxvariantteihin tähän mennessä johtavat vaihtoehdot ovat olleet [mtg_card]Detention Sphere[/mtg_card] ja uudehko tuttavuus [mtg_card]Temporary Lockdown[/mtg_card], mutta “Ward 3” on houkutteleva luku. Niin kauan kun kaiken maailman [mtg_card]Reclamation Sage[/mtg_card]-variantteja printataan parempina setti setiltä ([mtg_card]Knight of Autumn[/mtg_card], [mtg_card]Loran of the Third Path[/mtg_card]…) on niiden manacostien kaksinkertaistaminen sangen houkutteleva ajatus. Jaksaako Seal? Tuskin. Aionko kokeilla? Miksipä ei, vaikka sitten Detention Spheren slottiin.
Surge of Salvationista tulee vahvat [mtg_card]Veil of Summer[/mtg_card]-vibat, mutta käyttökohteet ovat hyvin erilaiset. Yksinkertaisimmillaan tämä on yhden manan counter mitä tahansa pelaajaa tai permanenteja targetoivaa vastaan ([mtg_card]Thoughtseize[/mtg_card], [mtg_card]Oko, Thief of Crowns[/mtg_card]…). Huomionarvoisesti, esimerkiksi [mtg_card]Price of Progress[/mtg_card] ja [mtg_card]Sheoldred’s Edict[/mtg_card] kiertävät tämän suojan. Tilanteen vaatiessa Surge kuitenkin toimii myös combat trickina mustia tai punaisia kretuja vastaan, tai tekee [mtg_card]Pyroclasm[/mtg_card]ista yksipuolisen. Tämän uuden värivihasyklin etuna kuitenkin on, että ne potentiaalisesti tekevät aina jotain: paikallisessa metassa mentiin joskus jopa [mtg_card]Celestial Purge[/mtg_card]en asti, mutta se kertoo enemmän metasta kuin kortista. Surge ja kaverit – joista yksi nähdään listalla seuraavaksi – ovat metariippuvaisia, mutta eivät samalla tasolla kuin useat aiemmat vaihtoehdot. Jos paikallinen metani siirtyy vahvasti burniin (kuten esimerkiksi Turussa on ajoittain nähty), Surge on hyvä vaihtoehto.
[mtg_card]Flashfreeze[/mtg_card] on hieno kortti. Se ei tosin ole hyvä kortti, etenkään sideboardittomassa formaatissa. Mitä nopeammaksi formaatti tulee, sitä lähemmäksi “X or less”-tyyppiset efektit pääsevät epäkonditionaalisuutta. Countereissa yksi oleellinen metriikka on ollut pariteetin rikkominen: korttien suhteen ne ovat yleensä 1-for-1, joten resurssietu löytyy manoista. Change the Equation ei pärjää tässä esimerkiksi [mtg_card]Spell Snare[/mtg_card]lle tai [mtg_card]Mana Leak[/mtg_card]ille, mutta punainen ja vihreä ovat hyviä värejä vihata mana costin suhteen. Vaikka [mtg_card]Teferi, Time Raveler[/mtg_card] livahtaa tämän yli, [mtg_card]Minsc & Boo, Timeless Heroes[/mtg_card] tai [mtg_card]Caves of Chaos Adventurer[/mtg_card] ei. En tarkalleen vielä tiedä mille tasolle counterspell tier listillä tämä loksahtaa, mutta mielestäni ero esimerkiksi Mana Leakiin kavenee setti setiltä – ja tämä vieläpä counteroi ehtoihin sopivan spellin myös loppupelissä, oli vastustajalla auki manaa tai ei.
Tässä kohtaa tuon esille loput Surge of Salvationin ja Change the Equationin syklistä: [mtg_card]Glistening Deluge[/mtg_card], [mtg_card]Lithomantic Barrage[/mtg_card], ja [mtg_card]Sandstalker Moloch[/mtg_card]. Mielestäni niissä vakiocase on liian heikko, eikä “parempi puoli” tarjoa riittävää insentiiviä. Barrage pääsee kenties kaukaiselle pronssisijalle – se olisi kenties jopa pelattava instanttina, ja bonusosan upside on hyvin samankaltainen kuin Change the Equationilla.
Invitational-kortit ja sittemmin World Championship -kortit ovat aina olleet jännittäviä. Perusidealtaan kortit ovat pelaajien suunnittelemia kortteja, jotka yleisenä perustana ovat a) turnauspelattavia, ja b) edustavat nimenkantajansa pelityyliä. Etenkin A-kohdan vuoksi männävuosien [mtg_card]Dark Confidant[/mtg_card] ja [mtg_card]Snapcaster Mage[/mtg_card] näkevät edelleen runsaasti peliä, tosin vaikkapa [mtg_card]Rootwater Thief[/mtg_card] tai [mtg_card]Rakdos Augermage[/mtg_card] ei. Mark Rosewater kiteytti yleisesti invitational/world champ -kortin perusrakenteen “cheap creature with card advantage”, ja Faerie Mastermind loksahtaa tähän koloon täysin. [mtg_card]Ledger Shredder[/mtg_card] oli pari settiä sitten kortti, joka spoilereissa jäi suht vähälle huomiolle, mutta ponkaisi pian menestykseen. Mastermindissa on paljon samoja elementtejä: kaksi manaa, lento, korttietu, tietyn asteen vihanalleus. Vaikka Faerie Mastermind ei kasvakaan Ledger Shredderin tapaan ja tulee aina kuolemaan [mtg_card]Gut Shot[/mtg_card]iin, flash-flyingin ja korttiedun yhdistäminen kahteen manaan ja poweriin on hyvin houkutteleva paketti.
[mtg_card]Rune-Scarred Demon[/mtg_card] on ollut aikaa kestävä valinta reanimatoriin. Hoarding Broodlord on kutakuinkin puhdas upgrade yhdellä lisäpowerilla ja tutoroidun kortin suojelulla. Huonoina puolina löytyy kaksi reunatapausta: Broodlord ei ole yhtä hardcastattava (seitsemän ja kahdeksan manan ero on vielä isompi kuin kuuden ja seitsemän), eikä sillä yleensä voi tutoroida uutta animointikohdetta. Yksi lisäpoweri kuitenkin alentaa 20 lifen kelloa kokonaisella vuorolla, ja vaikkapa seuraavan animointispellin suojelu Thoughtseizelta on ihan relevantti skenaario. En ole sen enempää ajatellut noita convoke-skenaarioita tai Broodlordin pelaamista jossain muissa arkkityypeissä, koska ne eivät ainakaan tällä hetkellä ole henkilökohtaisesti kiinnostavia skenaarioita. Eipä se ylimääräinen teksti korttia huononnakaan, ja varmasti jossain vaiheessa eteen tulee myös se lisäbonus, että Hoarding Broodlord käytännössä voi alentaa tutoroidun kortin costia yhdellä.
Myönnän yhden huonon tapani: jemmaan sinipunaisia tempokortteja vailla mitään vakavaa aikomusta koskaan pelata arkkityyppiä. Epäilemättä Khenda Spellspear siis kokee kohdallani saman kohtalon kuin [mtg_card]Vantress Gargoyle[/mtg_card] ja [mtg_card]Smoldering Egg[/mtg_card] sitä ennen, eli lämmittää paikkaansa käyttiskansiossa. Toisin kuin nuo kaksi esimerkkiä, Khenra Spellspear on todennäköisesti joka hyvä kortti arkkityypissään, oli se jonkunlainen tempo tai ihan vaan burn. Initiativen aikana trample on noussut todella relevantiksi keywordiksi, ja kuten jo aiemmin Seal from Existencen kohdalla mainitsin, ward tekee poistomatikasta paljon kimurantimpaa, ja kääntöpuoli vaatiikin jo kolmen manan boltin – ja on parhaimmillaan uhkapeliä kahden prowessin suojassa. Joku minua parempi tempopelaaja osaa varmaan ruotia paremmin tämän kortin mielettömiä play patterneja, mutta oma apina-aivoni kykenee lähinnä yhdistämään maukkaan kääntöpuolen kohtuulliseen etupuoleen ja realistisen flippihintaan.
Myönnän toisen huonon tapani: jemmaan manatehokkaita vihreitä kretuja. Toisin kuin tempoa, pelaan medium greenin tapaisia äijädekkejä suht säännöllisesti. Vaikka etupuoli ei olekaan kovin seksikäs, lenturit ovat aina olleet dekin suurimpia heikkouksia, ja kuuden manan flippi on arkkityypissä realistinen. Kääntöpuoli larppaa hienosti [mtg_card]Wurmcoil Engine[/mtg_card]ä, ja reach on mielestäni nykyään deathtouchia parempi keyword. Yhtenä merkittävänä heikkoutena täytyy kuitenkin mainita [mtg_card]Karakas[/mtg_card]. Olen vuosia käynyt etenkin reanimatorin kaltaisten isoliha.dekien kohdalla keskustelua siitä, miten huono “Legendary”-teksti oikeasti on. Vaikka tässä kolmen manan upottaminen ei tunnu niin pahalta, niin kuusi manaa on jo merkittävä investointi sekä riittävä aika antaa vastustajalle mahdollisuus kaivaa Karakas pöytään.
[mtg_card]Wrenn and Six[/mtg_card] on yksi formaatin parhaista planeswalkereista. [mtg_card]Wrenn and Seven[/mtg_card] on hauska joskaan ei kovin hyvä tursuttelulappu, jonka olen aika ajoin castannut landsissa. Wrenn and Realmbreaker asettunee johonkin välimaastoon. Kolmen manan walkerit ovat perinteisesti olleet mielenkiintoisia – etenkin, jos ne saa samalla vuorolla nostettua viiteen loyaltyyn. Passiivinen efekti on aina kiva bonus, mutta tuplavihreän kortin kohdalla manafiksaus tuskin tulee suureen tarpeeseen. +1 on efektinä vahva – vaikeasti poistettava 3/3 jota pystyy edelleen käyttämään manaan – mutta ei tavallisesti suojele Wrenniä ensimmäisellä vuorolla, sillä ability ei untappaa landia. Samalla rahalla ekan vuoron plussaus usein avaa mehukkaan kohteen vastustajan edicteille tai muille hexproofin kiertäville poistoille. -2 vaikuttaa hyvin vahvalta, joskin rajaa kortin käyttökelpoisuutta pois spellikkäämmistä dekeistä. -7 tuo mieleen Wrenn and Sixin: todella vahva ja realistisesti saavutettava efekti, johon useimmiten vaihdat Wrennin mieluusti. Olen pari kertaa päässyt resolvaamaan viime setin [mtg_card]Conduit of Worlds[/mtg_card]in, ja efekti on joka kerta vaikuttanut todella vahvalta.
Setti kokonaisuudessaan on kohtuullinen. Edellinen All Will Be One jätti hiukan kylmäksi kaikkine poison-mekaniikkoineen, mutta March of the Machine tarjoaa enemmän perushyvää perusmagicia. Todennäköisimmin tulen tältä listalta pelaamaan Faerie Mastermindia, ja muut löytänevät kotinsa yhdestä-kahdesta arkkityypistä.