Hauskaa vappua! 🎈 Toukokuu tuo mukanaan council announcementin ja muutaman muutoksen formaattiin.
Korteista
Lähdetään (jälleen) liikkeelle Mystical Tutorista. Omat mietteeni trialin aloittamiseksi löytyvät edellisestä postauksesta. Päätöksen tekemiseen hyödynsin huomattavasti juuri yhteisön kollektiivista mielipidettä: tuntuuko hyvältä, tuntuuko pahalta. Kyselyn mukaan yksinkertainen enemmistö pitää Mysticalia soveltuvana lisänä formaattiin, ja siihen päälle about neljännes “neutraaleja” ääniä, joissa on sekoitus näkemyksiä “ehkä joo ehkä ei” sekä “ei riittävästi kokemusta”. Selviä ei-ksi tulkittavia näkemyksiä tuli alle neljännes. Suomessa tuntuu olevan melko yksimielinen mielipide sen puolelle, että Mystical Tutor on formaattiin sopiva kortti. Koska tunnen omat kulmani parhaiten, noudatan itse sitä näkemystä. Ehkä tämä on jonkinlaista tahatonta edustuksellisuutta.
Nadu, Winged Wisdom on saanut näkyvyyttä etenkin Suomessa. Keskustelujen pohjalta tuntuu, että kortin profiili Keski-Euroopassa on ollut maltillisempi. Suomessa mielipide kortin ongelmallisuudesta on ollut positiivisimmillaan “ehkä ok, kattellaan” ja negatiivisimmillaan “pois asap”. Kaikenkaikkiaan positiiviset, puoltavat kommentit ovat siis parhaimmillaankin harvinaisia. Nadussa harvinaista ja osittain vaikeasti mitattavaa on, ettei kortin voimataso ole formaattiin mitenkään poikkeuksellinen. Sen sijaan tyrmistyttävän huono design synnyttää epäinteraktiivista Magicia, jossa pahimmillaan yksi pelaaja pyörittää non-determinististä komboa (ts. pyörät pyörii mutta lopputulosta ei voi varmuudella ennustaa), toinen katselee katonrajaan, ja loput odottavat että voisitteko saada matsinne pelattua. Tästä koituu niitä kuuluisia logistisia huolia: pahimmillaan matsit menevät lisävuoroillakin vartin pakkaselle ja kyse ei ole slow play’sta, koska boardi etenee jatkuvasti. Pyörittely on monesti myös taipuvainen fizzlaamaan, eli skuuppaus ei ole ensimmäisen pelin jälkeen optimivaihtoehto. Tämä komboilutilanne on myös se mihin Nadu-pakat rakenteellisesti tähtäävät. Kyseessä ei ole mikään silloin tällöin tapahtuva sivujuoni, vaan koko strategian tarkoitus. Olin bannikeskusteluissa kenties eniten äänessä, ja alkujaan myös toin sen äänestykseen — juuri edellä mainituista syistä. Nadun vaikutus pelikokemukseen on käsinkosketeltavan nettonegatiivinen.
Survival of the Fittest on myös yksi paljon keskustelua herättänyt bannilistan kiintotähti. Kortti bannattiin formaatista 15 vuotta sitten, ja jakaa edelleen jonkin verran mielipiteitä. Itse olen lähtökuopissani korttia vastaan, ja olen samaa mieltä sen kanssa mitä juuri helmikuussa Surviksesta kirjoitimme. Äänestin kuitenkin trialin puolesta, koska mielestäni Survis ei ole mitenkään räikeän rikkinäinen vaan yksi bannilistan “pehmeistä kohteista”, ja trialiehdokkaana se osoittautui suosituksi. Haluan omalla mielipiteelläni vahvistaa kahta aspektia:
- Pelaajien mielipiteillä on merkitystä, koska formaatissa on lähtökohtaisesti kyse pelaajien pelikokemuksesta, eikä mistään Discordissa tapahtuvasta akateemisesta vemppauksesta.
- Trialeilla haetaan “formaatin reunoja”, eli mikä on vielä ok ja mikä ei tukien kohtaa 1. Tämä käsitys toki muuttuu ajan kanssa: siinä missä Uro oli hetki sitten liikaa on se nyt ihan ok.
Survival of the Fittest olisi tehnyt Nadusta entistä isomman ongelman niin play patternien kuin voimatason suhteen. Haastattelemani ihmiset olivat myös samaa mieltä: tämä kylä on liian pieni heille molemmille. Jos näistä kahdesta kortista saisin valita, ottaisin itse Survivalin. Tämä ei tarkoita, etteikö Nadu olisi saanut lähteä aivan omilla meriiteillään, eli keskustelut ovat sinänsä erilliset.
Council-muutos
Helmikuussa yksi jäsen siirtyi sivuun councilista. Tämä oli ajoitukseltaan sinänsä osuva, sillä kuten viimeksi uhkasin, mielestäni councilin kokoonpano vaatisi maantieteellistä tasapainoitusta jollain aikavälillä. Parhaan saatavilla olevan datan mukaan yli puolet pelaajakunnasta löytyy Suomesta. Mikäli council pysyy perinteitä kunnioittaen 7-jäsenisenä, tarkoittaisi tämä edustuksellisesti osapuolleen 4 suomalaista, 2 saksalaista ja yhtä tšekkiä. Onko tämä tarkoituksenmukaista, en tiedä. Joka tapauksessa, niin kauan kun äänestykset tapahtuvat yhden äänen periaatteella, ei council nykyisellään edusta pelaajakuntaa maantieteellisesti eli täten yhteisöjen perusteella.
Olenkin kovin tyytyväinen, että ystävämme Samu K. Turusta ottaa vastaan tämän avoimeksi jääneen irtopaikan. Oman kokemukseni mukaan Samu on argumentatiivisesti järkevä ja rauhallinen, ja olen ennenkin pitänyt hänen mielipiteitään formaatista luotettavina ja arvossaan. Samu on viime vuosina ollut erittäin aktiivinen pyörittäessään Turun EUHL-skeneä sekä jaksanut osallistua erilaisiin keskusteluihin formaatin luonteesta ja suunnasta. Terveisinä Samulta itseltään, häntä voi aina lähestyä Discordissa nimimerkin supersienix takaa — ja jos hänen vastaaminen unohtuu niin kyse on inhimillisestä virheestä eikä henkilökohtaisuudesta.
Jahka seuraava luonnollinen poistuma tulevaisuudessa tapahtuu, olisi kiva saada mukaan joku tšekkien yhteisöstä. Joskus tulevaisuudesta ainakin yhdestä lisäsuomalaisesta tuskin olisi haitaksi, ja mielelläni kuulisin asianomaisilta tai potentiaalisten uhrien kavereilta.
Leave a Reply