Settien väliinputoajat

Magic-settien seuraaminen ei ole nykyään erityisen yksinkertaista. Perinteinen kuvio on yksiselitteinen: tässä setti, tässä sen kortit. Erilaisissa eksoottisissa buustereissa tulee vielä eksoottisempisia erikoisversioita, mutta korttipooli itsessään on rajattu. Tämä(kin) on kuitenkin muuttunut. Esimerkiksi Lost Caverns of Ixalanin erilaisissa buustereissa tuli perussetin korttien lisäksi setin Commander-sivusetin kortteja, The List -kortteja, ja siitä juonnettuja Special Guests -erikoisversioita. Ja siihen päälle vielä Jurassic Park -sivusetti. Tales of Middle-Earthin kohdalla kokonaisuus on vielä hämmentävämpi, sillä Holiday Release -erikoispainos sisälsi kortteja, joita muissa producteissa ei löytynyt. Ei siis mikään ihme, että pelkästään settispoilereita seuraamalla saattaa entistä useampi kortti mennä ohi. Hyvä uutinen on, että varsin pieni osa näistä korteista ovat pelikelpoisia. Huono kuitenkin on, että osa niistä ovat varsin hyviä, ja tavallisesti myös hyvin rajatusti saatavia.

Tälläkin sivustolla settikatsauksia seuranneet eivät ole nähneet koko totuutta, sillä olen keskittynyt nimenomaan perussettien korttilistoihin, sekä vastaaviin Commander-settien kortteihin. Tässä artikkelissa tarkoitus onkin katsoa menneeltä vuodelta helposti ohimenneitä kortteja, joilla voi olla paikkansa formaatissa.

Aloitetaan huipulta. Legolas’s Quick Reflexes tekee yhdellä manalla varsin paljon. Ensinnäkin, split second on hyvä teksti. Enenevissä määrin parempi kuin “can’t be countered”, sillä esimerkiksi Reprieven tyyppiset efektit (joita tosin ei ole kovin montaa) eivät osu tähän. Toisennakin, kortti toimii omanlaisenaan poistona: WotC on fiksusti jättänyt “fight”-sanan pois kortista, ja sen sijaan kyseessä on ihan vaan damagen tekeminen. Useimmiten kortti toimiikin varmasti poistona: joko se castataan jo valmiiksi tappiin menevään Knight of the Reliquaryyn, tai johonkin hyökkääväksi suunniteltuun creatureen. Osan ajasta se taas toimii Vines of Vastwoodina. Yhden manan instantiksi kortti joka tapauksessa tekee paljon.

Tribaalilordeista löytyy harvoin mitään kovin kummoistakaan sanottavaa: niillä on se oma roolinsa josta löytyy aina jokin pieni makuero. Galadhrim Brigadella se on squad, eli kortti toimii omanlaisena Joraga Warcallerina. Elfit ovat yksi Magicin klassisista tribaaliarkkityypeistä, ja viime vuosina printattuja lordeja dekkiin löytyy tämän lisäksi muun muassa Canopy Tactician ja Leaf-Crowned Visionary. Dekistä ei suoranaisesti puutu ramppia, joten Brigaden pelaaminen parilla-kolmellakin squadilla vaikuttaa täysin realistiselta.

Elffeistä puheenollen, Galadriel, Light of Valinorissa on creaturetyypin lisäksi paljon tekstiä – kuten viiden manan legendary 3/3:ssa kuuluukin. Teksti ei ole mitenkään poikkeuksellisen rikkinäistä, mutta omanlaisensa Gala Greeters voi olla vinkeä petcardimainen lisäys rampikkaampiin banttidekkeihin. Kortti ei ole missään nimessä hyvä, mutta ei kaikkien tarvitsekaan olla. Kortissa sen sijaan on se tietty je ne sais quoi, jota aika ajoin kaipaan formaattiin ja omiin dekkeihini. Omimmillaan Galadriel varmaan on jonkunlaisessa tokeniturauksessa, sillä korttien nosto ja boardin (pysyvä!) pumppaaminen ovat arkkityypin kiikarissa.

Kolmen manan 3/4 keywordeilla on baselineltaan paljon helpompi sulattaa. Attack-triggeri tuntuu pitkälti flavor textiltä (relevantein kohde kenties rikottu Umezawa’s Jitte), mutta treasureiden tuuttaaminen on todistetusti varsin vahva temppu. Haste olisi tehnyt Lara Croft, Tomb Raiderista kovin pushatun ja nostanut kortin satasen varmasti väreissä pelattujen creatureiden joukkoon. Rick, Steadfast Leader kuitenkin osoitti, ettei pelikelpoisten uniikkien korttien printtaaminen näihin limited releaseihin ole erityisen hyväksi pelille. Larastakin tullaan näkemään magicifoitu versio ennen pitkään, mutta odottavan aika on pitkä. Lara ei sujahda selvästi mihinkään tiettyyn arkkityyppiin, mutta toimii varmasti pikkuvaluena creatureilla ajelevissa RUG-pakoissa.

RUGista puheenollen, Indoraptor, the Perfect Hybrid on jo tehnyt pientä kokeilukiekkaa legacyn Delver-listoilla. Indoraptor on melkoisen helposti castasttava ja petollisen iso creature: Bloodthirst X nähdään Magic-kortissa toista kertaa, ensimmäisen ollessa Petrified Wood-Kin. Orcish Bowmasters endissä ja ajelu kakkosta tekee Indoraptorista 3 manan 5/3:n menacella ja lisätekstillä. Kolmen manan 3/1 menace on ylipäätänsä hyväksyttävä floor, ja mikä tahansa lisädamage tekee kortista vaarallisen ja ongelmallisen lisäyksen boardille. Pienenä metabonuksena Indoraptor on legendary creatureksi hyvin nonlegendaryn hajuinen, eli en ihmettelisi jos se joskus kiertäisi vastustajan Karakasin ihan vaan näyttämällä nonlegendarylta.

Spitting Dilophosaurus jatkaa kolmen manan dinosauruksia. Se alkuunsa näyttää Nekrataal|VISilta, mutta pikkucreatureiden ollessa formaatissa jatkuvasti yleisempiä se saattaa hyvinkin syödä jo toisen creaturen hyökätessään. Aggressiivisessa dekissä se vähintään poistaa ongelmallisia blokkereita ja on itse hyvin tahmea, sillä combatissa siitä on varsin vaikea päästä eroon blokkikyvyttömillä creatureilla. Yleinen skenaario voisikin olla, että ETB:llä Dilophosaurus joko poistaa creaturen tai tekee jostain ratkaisevasti pienemmän nonblockerin, ja hyökätessä joko poistaa tämän X/2:n tai tekee creatureistasi unblockableja.

Dragonstorm on hieno kortti ja Mordor on the Marchissa on hiukan samaa tuntua. En usko tämän vaikuttavan formaatteihin tai sujahtavan kovin helposti dekkeihin nykyisellään, mutta se voi hyvinkin avata ihan uutta design-tilaa formaatista ja on todellinen build-around, joita highlanderissa näkyy luonteensa vuoksi vähän. En ole itse vielä perehtynyt mahdollisiin 2-3 creaturen paketteihin, mutta juuri siitä mahdollisuuksien maailmasta mieleeni tulee juuri Dragonstorm. Tehkää joku tää dekki, haluan hävitä sille.