Duskmourn on ollut pelaajien hyppysissä nyt kuukauden päivät. Sattumoisin tein setistä videokatsauksen jo alkuvaiheessa – kirjoitetussa muodossa oleva avaus vaan jäi piippuun Ylämaan puskiessa päälle. Joskus on kuitenkin hyvä katsoa taaksepäin: mitä tuli sanottua, ja ennen kaikkea mitä jäi sanomatta?
Katsauksessa koen osuneeni useimpiin relevantteihin kortteihin, mutta koska amerikkalaisen sananlaskun mukaan hindsight is 20/20, katsaus ei ole kattava (ja kovin kiireellä kasattu, toim.huom.). Tässä kirjoituksessani tarkoitukseni on täydentää videokatsausta korteilla, jotka a) eivät siinä esiinny, ja b) ovat esiintyneet formaatissa jonkinlaisessa roolissa menneen kuukauden aikana.
Kortit
Exorcise on päivitetty versio Revoke Existencestä. Jotkut luottamukseni saaneet pelaajat ovat myhäilleet tyytyväisinä Exorcisen suuntaan eräänlaisena kaksivärisenä Prismatic Endinginä. Pidän itsekin kolmea väriä jonkunlaisena miniminä Endingille, sillä vaikka yhdestä ja kahdesta manasta löytyy hyviä kohteita, niin kortin monipuolisuus karsiutuu huomattavasti mikäli se ei osu kolmosen walkkereihin tai kretuihin, joista kaikki tänä päivänä uhkaavat voittaa yksistään pelin. Exorcisen tuoma lisäarvo vanhaan on isoihin kretuihin osuminen, joka on omasta mielestäni vähemmän relevanttia kuin “4 or less” tai jopa “3 or less” – silloin kahden manan sorceryllä alkaisi olla riittävästi peittävyyttä. Get Lost on nähnyt hiukan peliä, mutta designien jättämät katveet – kuten Get Lostilla artifactit, Exorcisella esimerkiksi planeswalkerit – pitävät korttien pelattavuuden lähellä vesirajaa, joka useimmiten ei tässä formaatissa ole riittävää.
Ylämaassa eräs pelaaja sutjautti, että häneltä eniten lainaan kyselty kortti ei ollut Abhorrent Oculus tai Metamorphosis Fanatic, vaan Veteran Survivor – eli uusin Savannah Lions. Kortti reprintataan eri flavor textillä tasaisin väliajoin – edellisten versioiden ollen Cheeky House-Mouse ja Recruitment Officer – ja historiallisesti niistä pelikelpoisia ovat olleet etenkin human-tyypillä varustetut. Ihmissynergiaa löytyykin monista valkoisista äijädekeistä, joten vaikka Expedition Envoy tai Elite Vanguard ei enää jaksa, niin tämä oman elämänsä Mardu Woe-Reaper ilmeisesti kiinnostaa – ainakin nyt elinkaarensa alkuvaiheessa. Oma epäilykseni on, että abilityjen perusluonteen vuoksi Veteran Survivor asettuu johonkin klaaninsa keskikastiin, eikä täten saavuta Dauntless Bodyguardin kaltaisten leijonien statusta.
Floodpits Drowner on hyvä merfolk, ja jo siksi huomionarvoinen. Se myös toimii eräänlaisena sinisenä poistona, ja on muutenkin ihan mukiinmenevä kakkosdroppi. Goodstuffipinoihin sen ponsi tuskin riittää, mutta abilityjen sekamelska tekee Drownerista houkuttelevan vaihtoehdon erilaisiin strategioihin. Itse muun muassa kokeilin sitä yhdenlaisessa UB Ninjas -pinossa, jossa se tarjoaa nimenomaan pientä monipuolisuutta ja oikeita sanoja hiukan epäsymmetrisemmässä pakassa. Jahka pistän Bant Merfolkit taas kasaan, on kortti luonnollisesti siinä omimmillaan.
Kolmen manan sorcerypoisto pelkkiin creatureihin ei tunnu houkuttelevalta diililtä, sillä esimerkiksi Maelstrom Pulse ja Vindicate ovat pudonneet formaatista vielä korkeammalta tuolilta. Olisihan se sairaan hienoa ampua vastustajan Archon of Cruelty, mutta kuinka usein se realistisesti tapahtuu? Tämä oli suunnilleen ajatustapani Come Back Wrongin kohdalla. En ole siitä horjunut kovin pitkälle, mutta olen kuullut muilta pelaajilta siitä miten tällä poistolla saa käännettyä pelin paremmin kuin vaikkapa Prismatic Endingillä. Swingikkyys lienee tässä se avainseikka: poistot eivät yleensä heilauta peliä pelaajalta toiselle, vaan korkeintaan tuovat pariteetin. Come Back Wrong vaikkapa Furyyn tai mihin vain monarch-äijään voi muuttaa pelin kertalaakista. Huonoimmillaan kortti on melko huono, parhaimmillaan voittaa yksistään pelin. Ehkä se keskiarvo siis riittää rohkeimmille. Vuoden 2024 designissa olisin ehkä olettanut pöllittävän creaturen edes saavan hasten, mutta ehkä se olisi jo hiukan liikaa. Voihan tällä efektiivisesti kopioida oman creaturen ETB:n, toimien todella huonona versiona Saw In Halfista.
Koko Overlord-sykli noudattaa ensisilmäykseltä samaa kaavaa: liian kalliita kretuja joilla hintaansa nähden liian keskinkertainen ability. Tämä mielipide ei ole muuttunut, mutta Overlord of the Balemurkin salaisuus pätee play patterneissa. Kahden manan impending on aggressiivinen hinnoittelu: minulta jäi tajuamatta, että Impending ei toimi kuin Suspend. Toisin sanoen, Overlordit ovat nihkeitä counteroitavia, sillä counterspell on lunastettava silloin kun counteroitava spelli on heikoimmillaan. Triggeri tuo myös jo kertaluontoisesti hyvät valuet, ja tämän kortin kohdalla palautettavan kortin ei onneksi tarvitse olla millattujen korttien joukosta kuten vaikkapa Wrenn and Realmbreakerilla.
Poikkean värijärjestyksestä ja käsittelen vihreän osan sykliä eli Overlord of the Hauntwoodsin samaan syssyyn. Kortti on mustaa versiota yhden kalliimpi heittää impendingiin, mutta toisaalta se myös hyppää sieltä pois vuoroa aiemmin. Hyökkäystriggeri on suht laimea, sillä lisäländeille siinä vaiheessa peliä tuskin on suurta tarvetta (landfall on tietty oma lukunsa) – sen sijaan ETB-triggeri impendingistä tekee pienen Farseek-larpin. Olen itse kertaalleen castannut ja napittanut tappiin asti Overlord of the Hauntwoodsin, ja vaikka kortti ei tuntunut mitenkään älyttömän hyvältä, tuntui kortin henki eli ramppaus yhdystettynä myöhempään isoon pihviin ihan hyvältä yhdistelmältä. Mielestäni vihreä overlord on nykyisellään ihan kelpo ja yhtä keywordia vaille hyvä.
Muista syklin jäsenistä voisin harkita kokeilevani Overlord of the Floodpitsiä joissain reanimator-versioissa. Overlord of the Boilerbilges ja Overlord of the Mistmoors taas vaikuttavat kaikin puolin ylihinnoitelluilta ja hitailta vehkeiltä.
Kaikkien korttien joukosta Fear of Missing Out oli lienee se, mistä kuulin eniten (hyvää) Ylämaan jälkimainingeissa. Oma ajatuksenjuoksuni alkujaan oli, että vaikka 2/3 kahdella on keskivertoa parempi nalle ja vaikka rummage on wordattu ilman “if you do”-sanoja, niin kortti on silti liian konditionaaleilla kyllästetty ollakseen erityisen kiinnostava – ja vaikka deliriumiin päästäisi, niin sen tuoma lisäarvo ei ole taattua. High roll olisi varmaan ajella Phlage, Titan of Fire’s Furyn kaltaisella mörssärillä tämä kaverinaan – en tiedä tapahtuiko tämä jossain boros-pinossa Ylämaan aikana – mutta en kenties ole riittävän punainen maagi hahmottaakseni täysin sitä mahdollisuuksien maailmaa mitä kortti realistisissa tilanteissa avaa. Toki hyötyviä kortteja löytyy väristä ja sen ympäristöstä paljon, kuten Laelia, the Blade Reforged, Inti, Seneschal of the Sun ja Synth Eradicator.
Razorkin Needlehead on mielestäni edelleen Nekusar, the Mindrazerin kyllästämä EDH-käyttis. Se on kuitenkin ilmestynyt useampaankin punaiseen pakkaan, joka viestii siitä, että kortti viehättää punaisen pelaajia jopa arkkityypin saturoituneessa kakkosdroppislotissa. Mikään Orcish Bowmasters tämä ei ole (onneksi), mutta ehkä oikeassa metassa kortinnostoa osittain vihaava, aavistuksen hankalammin blokattava karhu riittää. Kyse voi olla jonkinlaisesta “aggro vai viha”-balanssista; pelatako jotain hastekasta 2/2-pieksijää vai enemmän Eidolon of the Great Reveliä komppaavaa tattia jonka perimmäinen tarkoitus ei ilmene combat phasessa.
Roaring Furnace // Steaming Sauna käy järkeensä pelikelpoisena korttina efektiensä puolesta. Värit kuitenkin antavat tilaa epäilykselle: UR-pakat ovat nykyään enimmälteen juuri goodstuffia, ja onko kortti riittävän hyvä mahtuakseen parhaiden korttien joukkoon? Punainen puoli on luettavissa kahden manan Flame Slashina, joka ei ole kovin huono muttei kovin hyväkään efekti. Muistoksi toki jää permanentti pöytään, ja loppupelistä sininen puoli alkaa tarjota pelejä voittavaa lisäarvoa. Triggeri vieläpä tapahtuu endissä, eli ellei vastustajalla ole heti näyttää instant-poistoa, on kortti ollut vähintään 2-for-1 (joskin kallis sellainen). Manan osamaksut ovat voimakkaita efektejä, sillä 2+5 on paljon vähemmän kuin 7. Ymmärrän miksi monet ovat lähteneet tätä korttia kokeilemaan, mutta en näe sille alkuviehätyksen jälkeen mitään selvää kotia.
Näinä päivinä neljän manan walkereilla on korkea aita kiivettävänä pelikelpoisuuteen, kun jopa männävuosien superstara Jace, the Mind Sculptor on pitkälti päässyt ansaitulle eläkkeelleen. En nähnyt Kaito, Bane of Nightmaresissa riittävästi tekstiä yltääkseen tähän statukseen, etenkään kahdessa värissä. Ajattelen asioita kenties liian usein floorin kautta, sillä todellisuudessahan Kaito on usein kolmen manan uncounterable joka kaiken kukkuraksi heittää Lava Spiken tullessaan pöytään. Tällä raiderilla huonompikin planeswalker olisi vähintään mielenkiintoinen. Kaiton abilityt ovat hieman mietoja: +1 useimmiten buffaa Kaitoa, 0 on konditionaalinen kortinnosto, ja -2 puolivillainen “poisto”. Kattaus ei ehkä ole syvä, mutta se on laaja, ja Kaito tuottaa oman valuensa suunnilleen joka board statessa. Olen itse päässyt kaitoilemaan jo paristikin, parhaimmillaan ajaen 6/7:na johon ei osu iso osa formaatin poistosta (tai Karakas). Aiempia kortteja myötäillen Kaito ei ole goodstuff staple, mutta mielenkiintoinen lisä moneen muuhun pakkaan – hyvä niin!
Ländisyklit ovat tylsiä arvosteltavia, koska ne eivät tee mitään erityisen mielenkiintoista ja usein hukkuvat kaltaistensa suohon. Erilaisia omaehtoisia dualeja tupataan ilmoille harva se setti – kuinka moni muistaa yhä Port Town -syklin, saatika pelasi sitä? Uusi ystäväväreissä julkaistu sykli on yllätyksekseni pitkästä aikaa yllättävän pelikelpoinen katras. Drowned Catacomb -sykli oli lähes autoinclude vielä muutamia vuosia sitten, samoin kuin Razorverge Thicket ystävineen. Nykyisellään runsaus on tehnyt sen, että land basea rakentaessa vanhoja valintoja joutuu perustelemaan entistä tarkemmin. Verget ovat aina pystyssä tulevia ländejä jotka tuottavat manaa, ja ovat sitä kautta kilpailun kärkipäässä. Niissä on myös mielenkiintoisia nyansseja: Gloomlake Verge on kenties valikoiman paras, sillä siniset dekit yleensä haluavat castata ykkösvuoron Ponderin. Floodfarm Vergessä on käänteinen ongelma: se kyllä sallii ekan vuoron Swords to Plowsharesin, mutta sitä esimerkiksi UW Control ei aina halua tai voi tehdä. Samoin Thornspire Verge castaa pultin muttei manatonttua, ja Blazemire Verge käsivihan muttei Ragavania. Avainkysymys siis lienee onkin siinä, mitä pakka haluaa tehdä ja koska. Oli vastaus mikä tahansa, on väreissä oleva pakka luultavasti kiinnostunut tämän syklin ländeistä, mutta silloin tällöin ne pienet detaljit saattavat purra.
Yhteenveto
Setti oli itselleni hiukan kuin OTJ: teema ei kiinnosta pätkääkään, jotkin kortit vaikuttavat omissa pienissä lokeroissaan mielenkiintoisilta, ja seassa on ehkä 1-2 stapleksi nousevaa pelinrakentajaa. Niin kauan kun pääsen sanomaan “hyvä tietyille dekeille, ei älytöntä goodstuffia” niin mielestäni maan päällä on rauha ja valtakunnassa kaikki hyvin. Niin käy nytkin.